perjantai 13. maaliskuuta 2015

Golden dotted lace

Luovuutta ilmassa jälleen otsikon kanssa :D

Tein itselleni tällaiset varsin yksinkertaiset, mutta nätit kynnet tässä pari päivää sitten. Tein ihanan kultaglitterpohjan, jonka päälle painoin Konadeilla pitsikuviota ja dotting toolilla (hammastikku ajaa saman asian, vink vink) kylkeen vielä pisteitä. Lopputulos on mielestäni aika hauska, vai mitä mieltä olette? :)


Mistä pääsenkin aasinsiltaa pitkin aiheeseen, jota aloin näitä lakkauksia kynsilläni katsellessani miettiä.

Olin huisin iloinen siitä, että sain a) edes kynnet lakattua ja b) ne vielä koristeltuakin. Mitä ihmettä? Ennen tällaisten kuvien postaaminen blogiini nimittäin olisi ollut kauhistus, eivätkä tämäntyyppiset kynnet olisi tehneet minua iloiseksi laisinkaan.


Ai miksi?

Kärsin suunnattomasta paineesta perfektionismiin blogini suhteen. Saatoin pitää viikkojen postaustaukoja vain sen takia, että kynteni olivat mielestäni liian tylsät. Vaikka ne olivat kauniit ja keräsivät paljon kehuja, eivät ne silti olisi saattaneet olla tarpeeksi hyvät blogiini. Blogiin päätyvien lakkausten piti nääs aina olla jollain tapaa joko teknisesti tosi monimutkaiset, tai sitten muuten vain omaperäiset, mikä tietenkin johti hitaaseen bloggaustahtiin ja inspiraation hiljaittaiseen kuolemiseen.


Nyt voin vaan todeta, että oho, osa leimauksista meni vähän vinoon - entä sitten? Pisteet eivät olekaan aivan suorassa linjassa - entä sitten? Pohjalakkaan tuli pieni kolhu ennen leimaamista - entä sitten? Leimaus ei (kaikista yrityksistä huolimatta) osunutkaan koko kynnelle - entä sitten?

Jos ne on hienot, niin miksi niitä piilottelemaan :D


Ps. Näillä ihanuuksilla sain pohjavärin aikaan!

The nails I made the other day! Simple and yet still so pretty. The problem with my blog before (when it was only a nail art blog) was that these kind of simple manicures never made it to the blog because I thought they were too boring and not original or technically difficult enough. This resulted to many weeks' breaks from blogging and the gradual death of my inspiration. Luckily that's not the case anymore though! 


Mitä mainiointa viikonloppua kaikille!

- Derra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...