torstai 14. elokuuta 2014

Tulethan tanssimaan veitsenterällä, voidaan lipsahtaa yhdessä


Viime aikoina on tapahtunu paljon mielenkiintoisia juttuja. Olen tulevasta vuodesta ehkä enemmän innoissani kuin ikinä aikaisemmin. Vaikken päässytkään kouluun, olen oikeastaan kiitollinen tästä mahdollisuudesta, joka minulle sen johdosta tarjoutui.

Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että tulen viettämään kahdennenkymmenennen syntymäpäiväni Soulissa, Etelä-Koreassa, olisin varmaan nauranut päin naamaa. Mutta kyllä se nyt vain siltä näyttää, että niin tässä tulee käymään! Joulukuussa reissuni alkaa Balilta, jatkuen Singaporeen, Japaniin ja Koreaan. Tämän kuun lopussa pakkaan kamppeeni ja siirrän itseni kuukaudeksi-pariksi Englantiin. Tarviiko edes sanoa, kuinka innoissani olen?

Viime aikoina olen kokenut surrealistisia hetkiä ja todennut, että parhaat reissut on niitä, joita ei ole etukäteen suunniteltu kovin tarkasti. Voit löytää itsesi kaukaa kotoa, ajelemasta yön pikkutunneilla pohjoisnorjan rannikkoa pitkin meren puskiessa kylmää sumua ilmaan. Kuuntelet kaverisi polttamaa latinolevyä, ja sillä hetkellä olet vakuuttunut, että mikään muu ei ole siihen hetkeen sopivampaa vaikka oletkin aika kaukana Espanjan helteistä.

Edes mun elämä ei ole loppujen lopuksi niin tylsää, vaikka välillä siltä tuntuukin. Täytyy vaan pysähtyä ja ajatella asiaa vähän tarkemmin.


(näin tällaisen hienon kuvajuttu & playeryhdistelmän Itkisitkö onnesta -blogissa ja inspiroiduin, lol)

(ja psst, tämän postauksen ylimmästä kuvasta vastaa Lada :))
- Derra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...