perjantai 20. tammikuuta 2012

69.



Hei taas.
Tällä kertaa postausväli ei ehtinyt venyä aivan hirmuiseksi (tai ei ainakaan yhtä suureksi kuin joulukuussa) ja olen aika iloinen siitä.


Jaksoin pitkästä aikaa panostaa kuviin, kun sain kerrankin tehtyä kynnet, joihin olen itsekin tyytyväinen 8D
Väriyhdistelmä oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa, sikäli kun suorastaan palvon tuota Nfu.Oh:in sammaleenvihreää lakkaa. En vain tunnu saavani tarpeekseni siitä, niin kivan värinen se on!
Jos ja kun se joskus loppuu, sitä pitää ehdottomasti ostaa lisää.

Raitoihin käyttämäni lakka on OPI:n the Show Must Go On, eli punainen, ei suinkaan pinkki, niin kuin valtaosa kuvista tuntuu väittävän. Olen swatchannut sitä joskus aiemmin, ja sen todellistä väriä pääsee ihailemaan tästä, kun nämä kuvat eivät näytä päästävän sitä oikeuksiinsa.


Lähikuvaa pikkurillinkynnestä, joka on taas kasvanut omalla mittapuullani mukavan pitkäksi!
Se saa kasvaa rauhassa, sillä pikkurilli on niin vähän käytössä, ettei haittaa vaikka se onkin vähän pidempi. Kunhan ei liikaa : D

- Derra


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

68. Once & Forever



Heissulivei!

Anteeksi, että olen (taas) laiminlyönyt blogini päivittämistä. Joulun takia oli paljon kiirettä sun muuta, eikä kynsille juurikaan jäänyt aikaa.
Oli paljon helpompaa vaan venyä pimeän, mutta valkean joulun läpi salaperäisen mustissa kynsissä, kuin alkaa kamppailemaan minkäänasteisten koristeiden kanssa, heh.

Totesin myös, että kokomustat kynnet näyttävät paljon kivemmilta lyhyillä kynsillä. Pitkillä niistä tuli vain jotenkin noita-akkamainen vaikutelma, varsinkin ilman päällyslakkaa xD

Jos joku muuten miettii otsikkoa, niin mitään dramaattista ei ole kyseessä. Se on erään kappaleen nimi, mitä olen jostain syystä luukuttanut viimepäivinä aika ahkerasti, en tiedä miksi o.o' Mutta mielestäni se on hyvää taustamusiikkia, kun tekee jotain. Voin pistää sen tuonne postauksen loppuun! ... Jos osaan : D



Kun sitten vihdoin sain kaiveltua kynsivälineeni esiin, tällaista syntyi. Ajattelin testailla tuota one stroke-tekniikkaa ja no, näyttää siltä että tuota pitää vielä harjoitella :---D
Inspiraatiota hain taas vaihteeksi Tartofraises-blogista.

Aluksi ajattelin vain tarttua härkää suoraan sarvista ja tehdä kukat, mutta luojan kiitos testasin tekniikkaa paperille ennen kuin aloin mitään kynnelleni kikkailemaan. Parin vedon jälkeen nimittäin huomasin, että kukista on turha vielä unelmoida, oli sen verran hankalaa puuhaa ainakin itselleni : D Luovutin siis kukkien suhteen ja päädyin tekemään vain jotain satunnaisia... Aaltoja?

Pari ekaa kynttä meni ihan kohtalaisen hyvin, mutta sitten alkoi tökkiä syystä tai toisesta. Tarpeeksi ärräpäitä päästeltyäni ja monen yrityksen jälkeen sain kuitenkin lopuistakin vielä jonkun näköiset!


Lähikuvaa vielä etusormesta, joka onnistui mielestäni hyvin! Oikean käden kynnetkin onnistuivat yllättävän hyvin.

p.s
Sain joululahjaksi tuollaiset kivat avaimet koristeiksi ja olen ihan myyty! Wouldn't you just love those~?

// ja näyttää siltä, etten osannut laittaa sitä kappaletta, sarjassamma youtube ja hyvät upotuskoodit 8(

Miten teillä meni joulu ja vuodenvaihde?
Entä oletteko itse kokeilleet one stroke-tekniikkaa ja miten se onnistui? (8

- Derra
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...