maanantai 30. toukokuuta 2011

48. Blue sea, spring

Olipa taas mielikuvituksellisuuden multihuipentuma tuo otsikko : D En ole taaskaan viikkoon kerinnyt päivittelemään, kun en ole ollut koneen äärellä, enkä edes kotimaassa.
Ostoksia on kerääntynyt ihan mukavasti, esittelen ne sitten seuraavassa postauksessa (jos muistan), sillä tämän kanssa on nyt aika kiire ihan vaihtelun vuoksi.

Koko viime viikon hyppelin noissa samoissa, sinimusta-blingblong kynsissä ja loppua kohti ne näyttivätkin jo sen verran suloisilta, että jos kynsilakanpoistoainetta olisi ollut käteni ulottuvilla, ne olisivat lähteneet.
Kuvassakin ovat ehtineet olla jo ties kuinka monta päivää, kuten varmaan huomaattekin .__.
Alunperin kuitenkin lakkaus oli kiva, mutta sain siitä jo tarpeekseni, eli tuskin tulee näkymään kynsilläni enää vähään aikaan.


Minulla oli älytön kiire näiden kynsien kanssa, sillä tahdoin saada ne edelliset kammotukset pian pois, joten nämä ovat tylsät (jälleen) ja aika mielikuvituksettomat. Värit sopivat toistensa kanssa - ehkä liiaksikin. Kun saan sopivasti aikaa, kehittelen jotain parempaa. Siihen asti nämä saavat pysyä, kunhan eivät kamalasti lohkeile.

Kuva on tässäkin aika köpöinen, anteeksi siitä : /

Mutta, mutta. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

- Derra

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihanan pitkät kynnet.:)

    VastaaPoista
  2. Emmi, kiitos : ) saa nähdä kuinka pitkään... : D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...