lauantai 30. huhtikuuta 2011

44. Clown of the show


Hei taasen! Ennen kuin mennään kynsiin, tahtoisin esitellä teille ostoksia, joita olen tehnyt viimeaikoina. Ne näkyvät tuossa ylläolevassa kuvassa.
Viva La Divan lakoille olen jo nimenmetsästyksessä luovuttanut, eli olkoot sitten vain hopea lakka ja glitter. Näiden lisäksi mukaan tarttui myös Maybelinen minilakka, sävyltään 673.

Päätin myöskin swatchata (omituinen verbi, mutten tiedä mikä käännös sopisi sille suomeksi) teille kaikki muut lakat paitsi hopeisen, sillä käytän sitä paljon ja sitä on nähtävissä muissa lakkauksissani kun blogia vähän selailee.


Viva La Divan lakka varustettuna hopeilla, samankokoisilla glitterhipuilla ja pinkillä pohjavärillä.
Pakko sanoa, että tuo pinkki pohjaväri sai miettimään kyllä kahdesti ennen kuin ostin tämän, niin epäilyttävältä se näytti. Olen kuitenkin iloinen, että ostin tämän, sillä mielestäni tämä on kiva ja pinkki pohjaväri erikoinen, vaikkei nyt ihan joka lakkaukseen sovikaan.
Viva La Diva on mielestäni laadukasta hintaansa nähden. Yksi pullo maksaa n. 5 euroa ja on riittoisa, levittyvyys ja pitävyys on hyvä.


Sitten päästäänkin tähän Maybelinen sävyyn 673. Mielestäni tämäkin oli ihan kiva, vaikkei säväyttänytkään samalla tavalla kuin yllämainittu.
Kuitenkin mukava lakka, hippuset tuovat kivaa kontrastia.

Ja vihdoin ja viimein päästään tämänhetkisiin kynsiin!


Ne näyttävät siis tältä.
Idea putkahti päähäni aivan yllättäen, kun yritin etsiä tuolle pinkille jotain muutakin kivaa väriparia kuin Baby Blues (Models Own). Cassien limenvihreä cremelakka osui silmääni ja tadaa, tässä ne nyt ovat.
Aluksi noiden muiden kuvioiden oli tarkoitus olla mustat tai hopeat, mutta kun huomasin avaamattoman, valkoisen Beter-merkkiä olevan Custom Nails Fit nail-art kynän laatikossaan, päätin että teen kerrankin valkoiset koristelut. Kyllä taas kannatti ottaa riski, ainakin omasta mielestäni : )

Vielä yksi kuva loppuun!


- Derra

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...