torstai 31. maaliskuuta 2011

36. Violet net & starlight

Ekana tahtoisin esitellä teille yhtä lakkaa! itse sain sen ystävältäni jokin aika sitten (itse en olisi osannut ostaa sitä silloin, nyt taidan ostaa sitä lisää kun se joskus loppuu).
Aluksi olin hyvinkin ennakkoluuloinen koko lakkaa kohtaan, mutta ensimmäisen käyttökerran jälkeen en voinut kuin todeta, että tämä on juuri sitä, mitä olen etsinyt.

Nyt lakkaa on tullut käytettyä jo aika paljonkin (vaikkei se näy kyllä pullosta, ei näytä tyhjentyneen juuri yhtään) ja se on yksi lemppareistani.

Kyseessähän on siis Models Own - Juicy Jules.
Siinä ei ole varsinaista pohjaväriä (näkymätön), mutta glitteriä on riittoisasti eikä tämä mitään pohjaväriä kaipaakaan. Glitterit kimaltelevat sateenkaaren väreissä.



Yksi kerros hopeisen pohjan päällä. Etu- ja keskisormesta kimmellyksen huomaa parhaiten.

Tässä vielä koristelut lakan päällä:

Kiva kimmellys alistui aika paljolti tuon mustan verkon alle, mutta tuikkii silti kivasti tuon altakin.



Violetti osio on tehty Dependin sävyillä Nr. 202 ja 058. Kuvio on Konadin laatasta m57. Pohjalla Viva La Divan hopeinen - jolle en löytänyt pullosta sävynumeroa saatika sitten nimeä - ja jo äsken mainostamani Models Own - Juicy Jules.
Ja koska kuvia ei voi olla koskaan liikaa, pistetään nyt kunnon kuva peukalostakin!


Blogilla on muuten jo yli 20 lukijaa, ihan huippuiso kiitos siitä teille kaikille! :'')

- Derra

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

35. Paljon asiaa

Hei!

Aloitetaan vaikka siitä oleellisimmasta, eli ulkoasu on nyt muuttunut - se on koko aamupäivän vaihdellut tässä miettiessäni sopivaa, mutta tämä on se lopullinen.
Itse tykkään, vaikka aluksi pelotti tuo musta taustassa. Uuden otsikon myötä tuli myös uutta ilmettä ja nyt pidän jo tästä ( :

Sitten kynsiin.


En ole kyllä ihan taidemaalari noiden akryylien kanssa : D Sekoitin tuohon punaiseen ilmeisesti liikaaa vettä, kun tuo tipin raja kuultaa noin selvästi läpi. No, ensi kerralla paremmin sitten.

Näin jälkiviisaana tuli myös mieleen, että tuota hilelakkaa olisi voinut vetää kynsille kerroksen lisää, kun se näyttää (omasta mielestäni) niin kivalta tuossa. Harmi vaan, että se tuli hiukan liian myöhään mieleen.

Mutta! Tykkään näiden raikkaudesta. Tulee ihan kesä mieleen kun katselee.



Aiheesta kolmanteen. Playing with polish -blogissa on ihan mahtavan suuri arvonta!


Käykää ihmeessä osallistumassa! Se löytyy täältä.


Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

- Derra

tiistai 22. maaliskuuta 2011

34. Green leopard


Jatkan hyvien otsikoiden saagaani.

Tällä kertaa tuli taas tehtyä ajatuksenvirtakynnet : D pohjaideana tässäkin toki oli, että kynnen normaalin sävyn päälle tulee jokin musta kuvio ja sitten myös jotain värikästä (miten selkeä selitys, huihai).
Omasta mielestäni näistä tuli ihan mukavat ja jännät, vaikken olekaan konadeilla hetkeen tehnyt kun on ollut niin paljon muuta kaikkea. Itse ainakin tykkäsin : D



Ja vähän lisää kuvia! Virheistä en jaksa enää edes puhua, jääköön omaan arvoonsa mokomat. Nämä kynnet kyllä kerää huomiota vaikka aika simppelit ovatkin.

Ja lopuksi kuvaa käytetyistä lakoista:


- Derra

perjantai 18. maaliskuuta 2011

33.

Huh huh. Päätin kerrankin olla ahkera ja postata toisen kerran viikossa : D


Nojoo. Tätä ideaa olin haudutellut päässäni jo pitkään ja tällä viikolla sain sitten aikaiseksi pistää lakkasudin heilumaan. Eipä näistä kovin kummoiset sitten tullutkaan. Ideaa voisi soveltaa joskus myöhemmällä ajalla vaikkapa muiden värien kanssa - nyt kun halusin (jälleen kerran) juuri mustaa & valkoista.
Idea oli jälleen parempi kuin toteutus, mutta ihan kivat nämä kai kuitenkin on? : D



En yleensä laita tänne ystävilleni tekemiä kynsiä, sillä en ehdi koskaan kuvata niitä. Tällä kertaa kuitenkin ehdin ja tässäpä nämä ovat. Pinkit söherrykset esittävät siis rusetteja. Omasta mielestäni näistä(kin) tuli ihan kivat vaikka paremminkin olisi voinut onnistua : )


Ja vielä yhdet ystävälleni tekemäni kynnet... Tällä kertaa mitään erikoista perusideaa ei ollut, muuta kuin "paljon blingiä". Idea muuttui matkan varrella moneen kertaan, mutta päätyi lopulta liukubärjäykseen mustalla konadoinnilla ja blingillä.

En ollut järin inspiroitunut nyt kuvien muokkaukseen, mutta koittakaa kestää xD


- Derra

tiistai 15. maaliskuuta 2011

32. Sinipinkit pastellit


Tällaisissa kynsissä tapahtuu nyt taasen totuttelu arkeen. Kevät on näköjään napannut minusta jo yliotteen, jo toiset pirteät kynnet peräkkäin! : D

Ostin pari uutta MO-lakkaa ja Lumenen aluslakan (pakon edessä), mutta siihen jäikin shoppailuni.
Olen aika ylpeä itsestäni, kun en tällä kertaa hamstrannut mitään turhuuksia :')



Pinnalla on ollut nyt kuivamarmorointi, joten päätin itsekin vähän kokeilla sitä noilla uusilla lakoilla : ) Olisihan se paremminkin voinut onnistua, mutta itse kyllä tykkäilen näistä kynsistä.
Pastellinen värimaailma miellyttää silmääni pitkästä aikaa kaikkien shimmersähellysten jälkeen, vaikka olihan tähänkin pakko vähän tuota hopeaa päästä tunkemaan : )

Hallitsevat värit olivat lakkauksessa tällä kertaa Models Own - Pink Blush & Models Own - Baby Blues.



- Derra

perjantai 4. maaliskuuta 2011

31. Neon


Heipähei taasen!

Olihan se pakko tehdä ne kevätkynnet, vaikkei mikään älytön kevätfiilis olekaan täällä lumimyrskyn keskellä. No, olihan nuo ihan virkistävät joka tapauksessa : )

Lakkoina oli joku Dependin joku pinkki, jonka nimeä en valitettavasti löytänyt, vaikka yritinkin etsiä .__."
Vihreä on merkiltään joku omituinen, mutta mielestäni ihan hyvälaatuinen vaikka onkin vähän huono levittymään tasaisesti.

Itse en liieemmin perusta näistä, kun näitä on nyt muutaman päivän jo katsellut. Toivottavasti saisin lähipäivinä vaihdettua vähän lakkausta.

Ensiviikolla ei taida tulla uusia postauksia, sillä en ole taaskaan koneen ulottuvissa. Jospa sen jälkeen sitten taas : )


Salamalla otettu kuva on kyllä mielenkiintoinen... xD


- Derra
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...